Uutiset

80 vuotta Lapin evakuoinnista

07.09.2024

80 vuotta Lapin evakuoinnista

Sotatoimet Suomen ja Neuvostoliiton välillä päättyivät 4.9.1944 aselepoon. Heti aselevon jälkeen jo syyskuun alussa aloitettiin Lapin ja Oulun läänien siviiliväestön evakuoinnit, jotka suoritettiin pääosin 7.9.- 20.10.1944.

Lapin läänistä evakuointiin 103 885 henkilöä, joista pääosin Ruotsiin 56 417 henkilöä ja muualle Suomeen Keski- ja Etelä-Pohjanmaan kuntiin 47 468 henkilöä. Väestön lisäksi turvaan oli kuljetettava myös kotieläimet ja karja. Nautoja evakuoitiin 22 000 päätä Ruotsiin ja 8 000 eteläiseen Suomeen. Viimeiset tavarajunat Rovaniemeltä lähtivät 23.9.1944 illalla. 

Kotiinpaluu aloitettiin varoen kesällä 1945, sillä talot oli tuhottu ja maa miinoitettu. Palautuksia jatkui aina vuoden 1947 loppuun asti eikä silloinkaan kaikkia luovutetun Petsamon ja Sallan siirtolaisia ollut asutettu.

Lapin sota kesti liki 7 kuukautta. Sen aikana katosi tai kaatui yli 1 300 suomalaista. Saksalaisten tappiot olivat runsaat 4 000 sotilasta.

Sodan loputtua koko Lapin läänissä oli tuhottu yli 14 000 rakennusta, joista reilut 5 000 oli asuinrakennuksia. Pahimmat rakennustuhot kärsivät Rovaniemen maalaiskunta, Sodankylä, Turtola ja Rovaniemen kauppala.

Infrastruktuuri oli tuhottu ja tiet miinoitettu. Miinanraivaus kesti vuoteen 1948 asti, mutta onnettomuuksia sattui yhä 1960-luvulla. Vuoteen 1972 mennessä Lapista oli raivattu toista miljoonaa räjähdettä.

Edellä olevaan vuosipäivään liittyen julkaisemme jäsenten luettaviksi/käyttöön sivuillamme https://www.perapohjolansukututkijat.fi/ekstranet seuraavat pdf-aineistot: 

  • Osmo Kurolan kokoama:  Lapin evakuointikäskyt 1944
  • Riitta Kärjen koostama:   Evakossa 1944-1946 Ruotsissa kuolleet Rovaniemen seutu

Peräpohjolan Sukututkijat ry

Hallitus

28.04.2025Erään miehen tarina viime sodassa, la 10.5.2025 klo. 13.00
27.04.2025Sukujotos 1/25 on ilmestynyt
16.04.2025DNA-testejä koskevaan viestiin tarkennus
15.04.2025Peräpohjolan Sukututkijat ry - tiedote 15.4.25
27.03.2025DNA testit ja tulokset sukututkimuksessa, 12.4.2025
25.03.2025Infotilaisuus 31.3.2025
27.01.2025PPST Vuosikokous 8.3.2025
26.01.2025Kyläperinteen keruu Muurola Jaatila, 8.2.2025
11.01.2025Lääkintähelikopterin toiminta Rovaniemellä
14.12.2024Aikamatka Kuolaan ja vanhaan Sallaan

Siirry arkistoon »